muokkaa Tapahtumia
- 1. tammikuuta – Kaivokset kansallistettiin Isossa-Britanniassa.
- 1. tammikuuta – Nigeria sai autonomian.
- 1. tammikuuta – Messukylän kunta liitettiin Tampereen kaupunkiin.
- 10. tammikuuta – YK otti Triesten vapaakaupungin hallintaansa.
- 16. tammikuuta – Vincent Auriol valittiin Ranskan ns. neljännen tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi.
- 30. tammikuuta – Lumimyrsky peitti Kanadan kaupungit Winnipegistä Calgaryyn.
- 3. helmikuuta – Snagissa, Kanadan Yukonissa lämpötila laski -63°C:een.
- 4. helmikuuta – Neuvostoliitto ja Suomi allekirjoittivat sopimuksen, jonka nojalla ns. saksalaissaatavat siirtyivät Neuvostoliiton saataviksi.
- 10. helmikuuta – Pariisin rauha Liittoutuneiden sekä Italian, Unkarin, Romanian, Bulgarian ja Suomen kesken. Italia luovutti suurimman osan Istriaa Jugoslavialle. Suomen osalta sopimuksen allekirjoitti ulkoministeri Carl Enckell.
- 23. helmikuuta – Kansainvälinen standardointiorganisaatio ISO perustettiin.
- 28. helmikuuta – Yhdysvallat luovutti Ranskalle sotilastukikohdan Casablancassa.
- 31. maaliskuuta – Espanja julistettiin kuningaskunnaksi ja Francisco Franco elinikäiseksi valtionhoitajaksi.
- 1. maaliskuuta – Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) aloitti toimintansa.
- 7. maaliskuuta – SDP aloitti kommunisteja vastaan suunnatun Jo riittää -kampanjan.
- 12. maaliskuuta – Harry S. Truman muotoili "Trumanin doktriinin" kommunismia vastaan.
- 28. maaliskuuta – Asekätkentäjutun oikeuskäsittely alkoi Marmoripalatsissa Helsingin Kaivopuistossa.
- 29. maaliskuuta – Kapina Ranskan valtaa vastaan Madagaskarilla.
- 16. huhtikuuta – Ammoniumnitraatilla lastattu ranskalainen laiva räjähti Texas Cityn satamassa, 600 ihmistä kuoli.
- 22. toukokuuta – Presidentti Harry S. Truman myönsi 400 miljoonaa dollaria talous- ja sotilasapua Kreikalle ja Turkille kommunismin leviämisen estämiseksi.
- 5. kesäkuuta – Ulkoministeri George Marshall muotoili suunnitelman Marshall-avusta Euroopan saamiseksi jaloilleen.
- 10. kesäkuuta – Saab valmisti ensimmäisen autonsa.
- 17. kesäkuuta – Vuoden 1952 Olympialaisten pitopaikaksi päätettiin Helsinki.
- 4. heinäkuuta – Suomi sai kutsun Marshall-apua käsittelevään kokoukseen Pariisiin. Valvontakomission puututtua asiaan presidentti J. K. Paasikivi torjui kutsun 11. heinäkuuta.
- 7. heinäkuuta – Roswellin tapaus.
- 26. heinäkuuta – Kylmä sota: presidentti Truman allekirjoitti National Security Actin laiksi. Se perusti CIA:n, Yhdysvaltain puolustusministeriön, pääesikunnan ja kansallisen turvallisuusneuvoston.
- 7. elokuuta – Thor Heyerdahlin balsapuinen Kon-Tiki saapui Raroialle Tuamotulla 101 päivän purjehduksen jälkeen.
- 14. elokuuta – Pakistan sai itsenäisyyden Brittiläisestä imperiumista Quaid-e-Azam Muhammad Ali Jinnahin alaisuudessa. Vaikka vallansiirto tapahtui keskiyöllä, Pakistan juhlii itsenäisyyspäiväänsä 14. elokuuta, kun taas Intia 15. elokuuta.
- 15. elokuuta – Intia itsenäistyi Brittiläisestä imperiumista vuodesta 1919 jatkuneen väkivallattoman vastarinnan jälkeen. Pakistan erosi Intiasta, ja Jawaharlal Nehrusta tuli Intian ensimmäinen pääministeri.
- 1. syyskuuta – Suomen hallitus asetti toimikunnan tutkimaan Valpon toimintaa.
- 13. syyskuuta – Nehru ehdotti 4 miljoonan muslimin ja hindun siirtoa Pakistanin ja Intian välillä.
- 15. syyskuuta – Pariisin rauhansopimus astui Suomen osalta voimaan Neuvostoliiton ratifioitua sen.
- 23. syyskuuta – Vastavetona ns. Trumanin opille ja Marshall-avulle perustettiin Kominform Puolan pääkaupungissa Varsovassa. Kokoukseen osallistuivat Neuvostoliiton, Puolan, Tsekkoslovakian, Unkarin, Romanian, Bulgarian, Jugoslavian, Italian ja Ranskan kommunististen puolueiden edustajat.
- 26. syyskuuta – Viimeiset Valvontakomission jäsenet poistuivat Suomesta. Heti tämän jälkeen presidentti J. K. Paasikivi julisti talvisodan alkamisesta, marraskuun lopusta 1939 voimassa olleen sotatilan päättyneeksi.
- 2. lokakuuta – Neuvostoliitto ja Puola estivät Suomen pääsyn YK:n jäseneksi.
- 15. lokakuuta – Sensuuri lakkautettiin Suomessa.
- 20. lokakuuta – Intian ja Pakistanin välinen sota alkoi.
- 21. lokakuuta – Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä vankeuteen tuomitut Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka vapautettiin.
- 16. marraskuuta – 15 000 ihmistä osoitti mieltään Brysselissä natsien lyhyitä tuomioita vastaan.
- 20. marraskuuta – Prinsessa Elisabet ja prinssi Philip, Edinburghin herttua, menivät naimisiin Westminster Abbeyssa Lontoossa.
- 25. marraskuuta – Kymmenen näyttelijää joutui mustalle listalle Hollywoodissa heidän kieltäydyttyään yhteistyöstä edustajainhuoneen epäamerikkalaista toimintaa tarkkailleen komitean (House Committee on Un-American Activities) kanssa. Kaikkiaan yli 320 näyttelijää joutui myöhemmin listalle, ja mm. Charlie Chaplin siirtyi Sveitsiin.
- 25. marraskuuta – Uusi-Seelanti sai itsenäisen lainsäädäntävallan Yhdistyneestä kuningaskunnasta.
- 29. marraskuuta – YK:n yleiskokous päätti Palestiinan jakamisesta juutalaisten ja arabien kesken.
- 16. marraskuuta – Britit alkoivat vetäytyä Palestiinasta.
- 24. joulukuuta – Sotasyyllisenä tuomittu Henrik Ramsay vapautettiin vankilasta.
- 25. joulukuuta – Amerikkalaisalus SS Park Victory upposi myrskyssä Utön vesillä. Aluksen 48-henkisestä miehistöstä hukkui 10 henkeä.
- 30. joulukuuta – Romanian kuningas Mihai luopui kruunusta ja lähti maanpakoon. Romaniasta tuli kansantasavalta.
muokkaa Tuntematon päivämäärä
- Ensimmäinen täysin elektroninen yleiskäyttöinen tietokone, ENIAC, otettiin käyttöön.
- Transistori keksittiin.
- Jalkapalloseura TP-47 perustettiin.
- Roope Ankka esiintyi ensimmäisen kerran Carl Barksin tarinassa Joulu Karhuvuorella. Hahmo oli tarkoitettu vain tähän yhteen tarinaan käytettäväksi, mutta Barks piirsi jo seuraavana vuonna toisen tarinan, jossa Roope Ankka oli mukana (Vanhan linnan salaisuus).
muokkaa Syntyneitä
- Suomen kaikkien aikojen suurin ikäluokka syntyi vuonna 1947
- 1. tammikuuta – Risto Kuisma, suomalainen poliitikko ja ammattiyhdistysjohtaja
- 2. tammikuuta – Jukka Gustafsson, suomalainen poliitikko
- 7. tammikuuta – Kai Hyttinen, suomalainen iskelmälaulaja
- 8. tammikuuta – David Robert Jones ("David Bowie"), brittiläinen rock-muusikko
- 8. tammikuuta – Antti Kalliomäki, suomalainen poliitikko ja seiväshyppääjä
- 20. tammikuuta – Ilkka-Christian Björklund, suomalainen poliitikko
- 23. tammikuuta – Megawati Sukarnoputri, indonesialainen poliitikko.
- 23. tammikuuta – Lasse Lehtinen, suomalainen europarlamentaarikko ja kirjailija
- 28. tammikuuta – Ernst Lubitsch, saksalainen elokuvaohjaaja
- 29. tammikuuta – Linda B. Buck, vuoden 2004 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut yhdysvaltalainen fysiologian ja biofysiikan tutkija
- 2. maaliskuuta – Anders Rogefeldt ("Pugh Rogefeldt"), ruotsalainen rock-muusikko
- 4. helmikuuta – Dan Quayle, Yhdysvaltain varapresidentti
- 7. helmikuuta – Mauri Paasilinna, suomalainen kirjailija
- 22. helmikuuta – Timo Kalli, suomalainen poliitikko
- 22. helmikuuta – Mika Sundqvist, suomalainen muusikko ja musiikkituottaja
- 28. helmikuuta – Leena Krohn, suomalainen kirjailija
- 6. maaliskuuta – Rob Reiner, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja
- 6. maaliskuuta – Sinikka Mönkäre, suomalainen poliitikko ja pääjohtaja
- 8. maaliskuuta – Anneli Sari, suomalainen laulaja
- 12. maaliskuuta – Kalervo Palsa, suomalainen taiteilija
- 12. maaliskuuta – Jan-Erik Enestam, suomalainen poliitikko
- 17. maaliskuuta – Jarkko Laine, suomalainen kirjailija
- 19. maaliskuuta – Glenn Close, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 25. maaliskuuta – Elton John, brittiläinen muusikko
- 29. maaliskuuta – Veikko Samuli, suomalainen viihdesäveltäjä
- 2. huhtikuuta – Tua Forsström, suomalainen runoilija
- 12. huhtikuuta – Tom Clancy, yhdysvaltalainen kirjailija
- 16. huhtikuuta – Kareem Abdul-Jabbar, yhdysvaltalainen koripalloilija
- 18. huhtikuuta – James Woods, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 20. huhtikuuta – Heikki Harma ("Hector"), suomalainen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi
- 21. huhtikuuta – Heleena Lönnroth, suomalainen kirjailija
- 2. toukokuuta – Matti Viironen, suomalainen näyttelijä
- 14. toukokuuta – Lauri Ihalainen, SAK:n pitkäaikainen johtaja
- 1. kesäkuuta – Ron Dennis, brittiläinen tallipäällikkö (Team McLaren 1980-)
- 16. kesäkuuta – Seppo Lahtela, suomalainen poliitikko
- 19. kesäkuuta – Salman Rushdie, intialaissyntyinen kirjailija
- 19. kesäkuuta – Paula Koivuniemi, suomalainen muusikko
- 1. heinäkuuta – Seppo Laine, suomalainen näyttelijä
- 9. heinäkuuta – O. J. Simpson, yhdysvaltalainen näyttelijä ja amerikkalaisen jalkapallon pelaaja
- 19. heinäkuuta – Brian May, brittiläinen kitaristi ("Queen")
- 19. heinäkuuta – Marjatta Stenius-Kaukonen, suomalainen kansanedustaja
- 30. heinäkuuta – Arnold Schwarzenegger, itävaltalaissyntyinen näyttelijä, kehonrakentaja ja Kalifornian 38. kuvernööri
- 14. elokuuta – Juha Hyppönen, suomalainen näyttelijä (monien TV-mainosten kestoääni)
- 30. elokuuta – Rauli "Badding" Somerjoki, suomalainen laulaja ja säveltäjä
- 9. syyskuuta – Heikki Ikola, suomalainen ampumahiihtäjä
- 15. syyskuuta – Jouko Laxell, suomalainen kansanedustaja
- 15. syyskuuta – Eero Puolanne, Helsingin Yliopiston lihateknologian professori 1983-
- 21. syyskuuta – Stephen King, yhdysvaltalainen kirjailija
- 24. syyskuuta – Tytti Isohookana-Asunmaa, suomalainen poliitikko ja professori
- 27. syyskuuta – Marvin Lee Aday ("Meat Loaf"), yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä
- 6. lokakuuta – Mauri Pekkarinen, suomalainen poliitikko ja ministeri
- 7. lokakuuta – Jussi Helminen, suomalainen näyttelijä
- 10. lokakuuta – Esko-Juhani Tennilä, suomalainen poliitikko
- 26. lokakuuta – Hillary Rodham Clinton, yhdysvaltalainen poliitikko ja presidentti Bill Clintonin vaimo
- 28. lokakuuta – Helena Takalo, suomalainen hiihtäjä (olympiavoittaja)
- 30. syyskuuta – Mark Feld ("Marc Bolan"), englantilainen laulaja ja säveltäjä ("T. Rex")
- 24. lokakuuta – Kevin Kline, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 3. marraskuuta – Seppo Nevala, Suojelupoliisin päälikkö 1996–2007 (k. 2008)
- 12. marraskuuta – Annika Idström, suomalainen kirjailija
- 30. marraskuuta – Sergio Badilla Castillo, chileläinen runoilija
- 3. joulukuuta – Tommy Taberman, suomalainen runoilija
muokkaa Kuolleita
- 11. tammikuuta – Hjalmar Siilasvuo, suomalainen kenraali (Suomussalmen taistelun sankari)
- 25. tammikuuta – Al Capone, yhdysvaltalainen gangsteri
- 26. tammikuuta – perintöprinssi Kustaa Adolf, Ruotsin perintöprinssi (lento-onnettomuus)
- 26. helmikuuta – Urho Karhumäki, suomalainen kirjailija (olympiavoittaja)
- 17. maaliskuuta – Heimo Helminen, suomalainen lakimies ja poliitikko
- 1. huhtikuuta – Yrjö II, Kreikan kuningas
- 7. huhtikuuta – Henry Ford, yhdysvaltalainen autotehtailija
- 8. huhtikuuta – Edvard Hanell, suomalainen kenraali
- 16. huhtikuuta – Rudolf Höss, natsijohtaja ja Auschwitzin keskitysleirin päällikkö
- 17. huhtikuuta – Jalo Aura, suomalainen poliitikko
- 20. huhtikuuta – Kristian X, Tanskan kuningas
- 6. toukokuuta – Bertel Gripenberg, suomalainen runoilija
- 11. toukokuuta – Ture Rangström, ruotsalainen säveltäjä
- 24. toukokuuta – Väinö Voionmaa, suomalainen kansansivistysmies ja poliitikko
- 15. heinäkuuta – Karl Wilkama, suomalainen kenraali
- 21. elokuuta – Ettore Bugatti, italialainen autosuunnittelija
- 4. lokakuuta – Max Planck, vuoden 1918 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut saksalainen fyysikko (kvanttiteorian "isä")
- 6. lokakuuta – Leevi Madetoja, suomalainen säveltäjä
- 21. lokakuuta – J. W. Keto, suomalainen lehtimies ja poliitikko
- 27. lokakuuta – Fanni Luukkonen, Lotta Svärd -järjestön pitkäaikainen johtaja
- 28. marraskuuta – Georg Schnéevoigt, suomalainen kapellimestari
- 12. joulukuuta – Wäinö Wuolijoki, suomalainen poliitikko
- 17. joulukuuta – Johannes Brönsted, tanskalainen kemisti
muokkaa Nobelin palkinnot
- Nobelin fysiikanpalkinto: Edvard Appleton
- Nobelin kemianpalkinto: Sir Robert Robinson
- Nobelin lääketieteen palkinto: Carl Cori, Gerty Cori ja Bernardo Alberto Houssay
- Nobelin kirjallisuuspalkinto: André Gide
- Nobelin rauhanpalkinto: Kveekarit
muokkaa Kirjoja
- Onnen pipanoita – Aapeli
- Olen odottanut sinua – Aino Räsänen
- Oikutteleva bussi – John Steinbeck
- Rutto – Albert Camus
- Päämäärä – Väinö Linna
- Lasimaalaus – Aila Meriluoto
- Betonimylläri – Lauri Viita
- Puusta tyveen – Olli (Väinö Nuorteva)
