Jakas reklama 

 

Sana "fantasia" tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa yleisesti mielikuvitusta. Nykyään termillä tarkoitetaan laajalti kaikkea mielikuvituksen tuotetta; niin taiteen, erilaisten pelien kuin seksuaalisten fantasioidenkin kohdalla. Näitä kaikkia yhdistää se, etteivät niiden kuvitellut oliot ja tapahtumat ole todellisuuteen perustuvia. Henkilökohtaisella tasolla fantasialla voidaan näin tarkoittaa kokijan abstraktia mielikuvaa tietyistä olioista. Taiteessa kyse on kuitenkin paremminkin konkreettisista teoksista, jotka sisältävät abstrakteja henkilökohtaisia fantasioita.

Sisällysluettelo

muokkaa Taide

Fantasia on mm. taidegenre, johon kuuluvat mielikuvitukselliset paikat, olennot, tapahtumat ja pelit.

Fantasiataiteessa on usein maagisia ja yliluonnollisia aiheita. Fantasia voi pohjautua muinaisiin myytteihin ja legendoihin. Fantasialla on joitain päällekkäisyyksiä scifin, kauhun ja muun spekulatiivisen fiktion kanssa Fantasia voi olla paitsi kirjallisuutta myös esimerkiksi musiikkia, elokuvaa, sarjakuvaa tai teatteria.

muokkaa Kirjallisuus

Pääartikkeli: Fantasiakirjallisuus

Fantasiakirjallisuudessa Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogia on ollut 1900-luvun vaikutusvaltaisin teos. Sen hengessä on kirjoitettu valtava määrä vaihtelevan tasoisia fantasiaromaaneja ja -romaanisarjoja. Muita 1900-luvun merkittäviä fantasiateoksia ovat esimerkiksi Ursula LeGuinin Maameri-kirjat. Tolkienia edeltävää fantasiaa edustavat esimerkiksi Robert E. Howardin Conan Barbaari -kertomukset. 2000- luvun alun merkittävimpiä fantasiakirjoja ovat J.K. Rowlinin Harry Potter kirjat. Niistä ensimmäinen on Harry Potter ja viisasten kivi.

muokkaa Musiikki

Musiikissa fantasia on mielikuvitelma. Sitä käytetään usein nimityksenä sävellyksille, joiden muotorakenne joko todellisesti tai näennäisesti poikkeaa yleisimmin tunnetuista sävellyslajeista. Tunnetuimpina Mozartin d-molli-fantasia sekä Schubertin Wandererfantasie, jotka ovat molemmat pianoteoksia. Fantasiaksi nimitetään joskus myös löyhästi muodostettuja muunnelmia tai sommitelmia yleisön suosimista kansanlaulu- ja oopperasävelmistä.

muokkaa Maalaukset ja piirrokset

Fantasiataidetta ovat tuottaneet Boris Vallejo, Luis Royo ja monet muut. Elfwood-yhteisö on omistettu kokonaan fantasia- ja sci-fi -aiheiselle taiteelle ja kirjallisuudelle.

muokkaa Pelit

muokkaa Tietokone- ja videopelit

Fantasia-aiheisia tietokone- ja videopelejä on suuri määrä, joista tunnetuimpia lienevät The Legend of Zelda - sekä Final Fantasy -pelisarjat.
Yleisön suosioon on myös noussut Ultima Online ja myöhemmin World of Warcraft.

muokkaa Rooli- ja lautapelit

Fantasia on myös monien rooli- ja lautapelien aiheena. Useimmiten ne saavat innoituksensa Tolkien-vaikutteisesta fantasiakirjallisuudesta. Yksi kuulusimmista fantasiaan liittyvistä strategialautapeleistä on Warhammer Fantasy Battle.


muokkaa Aiheesta muualla


Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

projekty domów Bielizna imprezy firmowe Kraków nieruchomości Ochota Słownik angielsko-polski